maanantai 28. huhtikuuta 2014

Esimieskoulutusta

Juhlallinen otsikko :) mutta totta, olen osallistunut SAMKin järjestämään esimieskoulutukseen kuluvan kevään aikana. Koulutuksen paras anti oli ehdottomasti (ainakin minulle) viimenen kerta. Silloin Riitta Numminen puhui Työsuhdeasioista ja lainsäädännöstä. Osa ajasta käytettiin SAMKin käytäntöjen esittelyyn. Tuttuja asioita, toisaalta osa asioista sai kyllä tiukan lainsäädäntöpohjan, työntekijällä on myös lainsäätämiä velvotteita. AMKit elävät suurta muutosta, tarvittaan hyvää johtamista, siihen tämäkin koulutus tähtää.

Mutta on sitä hauskaakin, kuten tämä "pukukoodi". Oikein mukava ja leppoisa koulutuspäivä, kiitokset pilkukkaalle seuralle :D
Ja kevät on todella aikaisessa, tässä eilen sunnuntaina 27.4 otettu kuva valkovuokoista Katinkurussa.
ja kesää odotetaan!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Hill - Webex - live vuorovaikutusta

Olen vuosien saatossa käyttänyt ainakin viittä erilaista verkkoneuvotteluohjelmaa, elänyt Voip - vison ja nyt se on tullut todeksi.

Täällä TEVEllä on kuluvana keväänä kouluttauduttu Hill - Webex pohjaisen verkkoneuvotteluohjelman käyttöön. Katja, Pekka ja Jari ovat innostavasti kouluttaneet opettajia ja ryhmässä olemme harjoitelleet laitteiden käyttöä ja ideoineet, miten ohjelmaa voidaan käyttää opiskelijoiden kanssa. Syksyllä alkavassa sairaanhoitajien joustavien opintojen väylällä tullaan kokemaan uusia opiskelumuotoja :) ja innostuneita opettajia. Tervetuloa uudet opiskelijat!

En osaa sanoa, miksi juuri nyt, mutta suuri innostus on vallannut opettajat. Erityisesti älytaulu on lumonnut käyttäjät - minut mukaan lukien. Ehkä aika vain oli kypsä muutokselle ja kaikkien säästöjen ja leikkausten keskelle saatiin jotain uutta ja raikasta.

Kiitos kollegoille, kevättä on ollut ilo viettää kanssanne :) ja kiitos huippu hyvälle koulutusryhmälle!
Kevään merkit, 2014 kuva on otettu 28.3 - 2013 vastaava 17.4 ja 2012 21.4.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Kevät on täällä

Ei voi olla totta. Tänään kastelin piharuukuissa olevia havuja, ne näyttäisivät säilyvän hengissä yli tämän kummallisen talven. Kastelukannun täyttäminen ja veden kasveille kaataminen on aina aluksi yhtä innostavaa, kuin ensilumen luonti. Kyllä se innostus siitä vielä hiipuu ennen syyskuuta :)
On kevät aikaisessa, tässä 13.32014  pihakrookusten tilanne:
 ja tässä 14.4.2011 tilanne:
Kuten kuvista ja jutuista huomaa, olen ollut lomaviikolla :)

torstai 20. helmikuuta 2014

OPS vastaava

Sain vuodenvaihteessa hoidettavakseni ns. OPS-vastaavan työt. Työ on käytännössä sitä, että laadin alkavien ryhmien etenemissuunnitelmat ja kokoan tarjonnan. Niin ja tietysti haen yhteisen näkemyksen sisällöstä, sitten kun OPSia on tarpeen uusia.

Kummallista kyllä pidän tästä pienestä silpusta koostuvasta työstä. Koen, että tämä on perusta meidän kaikelle opetustyölle, aika pläihkeetä olla "niin tärkeä" henkilö :) Älkää ymmärtäkö väärin ;)

Olen innokas sudokujen ratkaisija ja tämä työ on kuin edessäni olisi ihan hervottoman iso ja vaikea sudoku...

edit. 23.2.2014
Ei voi olla totta, helmikuussa ei ole lunta lainkaan ja lämpötila on + 6,4 Toisaalta pian pääsee kevättöihin :)

torstai 6. helmikuuta 2014

Opintojaksopalautetilaisuudet

Viimeviikolla oli opintojaksopalautetilaisuudet. Opiskeljat antvat SoleOPSissa palautetta jokaisesta opintojaksosta. Kaksi kertaa vuodessa on tilasuus, missä näitä palautteita käsitellään yhdessä:  opiskelijat vuosikursseittain ja opettajat ja tiimivastaavat ja osaamiaaluejohtaja.

Yleisesti ottaen opettajat saavat tosi hyvää palautetta ja totta onkin, että meillä on hyvät ja kokeneet opettajat. Sensijaan erilaiset käytännön järjestelyt puhuttavat kerrasta toiseen.

Ikuisuuskysymys on ruokajonot, joka on taas noussut kovin esille. Tarjouskilpialun takia kun ruuan tarjoaja vaihtui ja systeemi ei toimi ihan yhtä joutuisaan kuin edeltäjällä. (Arvelen, ettei ko, asia ole ollut kilpailutuksen kriteerinä!) Valitettavasti emme voi kovinkaan paljoa asialle, tuntien porrastusta harkitaan.

Toinen asia, joka usein tulee esiin liittyy opintojen aloitukseen. Kun tulee innolla opiskelemaan sairaanhoitajaksi, kuluukin melkein pari viikkoa erilaisten opiskeluun liittyvien asioiden opiskelun. Kaikki meidän järjestelmät: sähköposti, SoleOPS, Moodle, nettisivut, lukujärjestykset jne, kielten alkutestauksen.
Olemme nyt kehittelemässä ensi syksylle jotain uutta, siitä myöhemmin lisää.

Yksi asia, mistä tuli tiukkaa palutetta on SAMKin nettisivu-uudistus, enkä voi olla kuin samaa mieltä opiskelijoiden kanssa. Jostain syystä astuimme askeleen taaksepäin ja todella monet asiat ovat nyt salasanan takana. ja sitä tietä hukassa. Pitää viestittää viestinälle.

Päätetään kuitenkin hyviin juttuihin , opiskelijat kehuivat opetusta ja opettajia. Toisaalta opiskelijat meidän alueella etenevät ja opiskelevat hyvin ja joutuisasti. Hyvä me!
Kesää tässä sitten ruvetaan alkaan odottaan!